Turkulaiset.fi
Sijaintisi: Etusivu » Röölä - sillin saaristokylä

Röölä - sillin saaristokylä

Fölin Facebookista sen bongasin. Saaristokohde simppelisti, persoonallista lähiseutumatkailua. Silli ja uussi peruni -tapahtuma Röölässä.

"Suomen silli- ja perunakesä avataan 8. kesäkuuta Röölän satamassa, Naantalin Rymättylässä. Tarjolla ilmaista silliä ja uutta perunaa niin kauan kuin riittää!".

Föli ajaisi kyseisenä päivänä ylimääräisiä vuoroja Naantalin keskustasta Rymättylän kautta Röölään aivan tapahtuma-alueen vierelle.

Sinänsä sopivasti, muutama päivä aiemmin olin käynyt kyselemässä saaristoreissuvinkkejä Turun matkailuneuvonnassa. Kuullakseni, miten vaikeaa päiväretki Turusta edelleen onkaan. Siis ilman omaa autoa, bussilla matkaten, ehkä vain yhteen kohteeseen tutustuen. Mukaani sain nipun saaristoa esitteleviä kauniita paperiniteitä ja saariston kartan.

Röölän rantaa ja bussipysäkin kulma

Röölä on Rymättylässä Otavan saaren etelärannalla sijaitseva noin parinsadan asukkaan kylä Laitsalmen rannalla. Pienvenesatamaa tunnetumpi Röölä on kalanjalostuksestaan, erityisesti sillin kalastuksestaan. Kilometreissä Rymättylän kirkolta Röölään on neljä, Naantallin kaksikymmentä, Turkuun 38.

Varhaisin maininta Röölästä on Turun tuomiokirkon mustassa kirjassa vuodelta 1438. Kylän tilat ovat kokeneet jakoja. Röödilan kantatila jaettiin kahtia 1764. Rälssitilasta Röölän ranta on kehittynyt kauppapaikaksi 1900-luvun alussa. Kylään perustettiin mylly ja saha. Sillinjalostus aloitettiin 1949. Sittemmin toimintoja on siirretty ja lopetettu.

Aamukymmeneltä jonotetaan innostuneesti. Ilmaiset silli-peruna-annokset houkuttavat. Merkittävä tapahtuma avataan isosti Naantalin kaupunginhallituksen puheenjohtajan toimesta. Asiantuntevin voimin sillin laatu tarkistetaan, tämän jälkeen makuraatiin pääsevät kaikki jonottajat.

Uusia perunoita ja silliä

Matka Röölään on kulkenut sujuvasti. Kauppatorilta Naantaliin, tosin myöhässä. Viivästyksestä huolimatta ehdin ensimmäiseen tapahtumaan vievään bussiin. Kiitos 2 tunnin vaihtoaika. Nyt ollaan aivan uusilla hoodeilla, lähiseutumatkailua parhaimmillaan.

Tillikoristeinen varhaisperuna pitää kuvata merenrannassa. Aaltojen kimaltaessa. Hieman jäähtyneenäkin NIIN kesäisen maukasta. Sillin mausta en ole oppinut pitämään koskaan, mutta jotain omintakeista tässä on.

Ei ole ihme, että tämä herkku nautitaan juuri täällä. Varsinais-Suomessa viljellään yli 70 prosenttia Suomen varhaisperunasta. Ensimmäiset avomaan varhaisperunat nostetaan Rymättylässä, Nauvossa, Merimaskussa, Houtskarissa, Kemiössä, Laitilassa ja Uudessakaupungissa.

Varhaisperunaa

Varhaisperuna on saanut oman teemapäivänsä, sitä juhlitaan 15.6. Varhaisperunapäivä on ideoitu MTK:n, Turun kaupungin, Visit Naantalin, Visit Paraisten ja Turun ydinkeskustayhdistyksen yhteistyönä. Päivän tavoitteena on nostaa kotimaisen varhaisperunan arvostusta ja innostaa suomalaiset nauttimaan varhaisperunaa. Päivää voidaan jatkossa viettää mm. kaupoissa, toreilla ja ravintoloissa.

Takaisin Röölään. Bussista tapahtuma-alueelle kuljetaan Suomen Sillikonttori oy:n tehtaan pihan läpi. Suomen ainoa sillitehdas korostaa tuotannossaan saariston makuja. Rööläläisen sillinjalostustuotannon perinteikäs tarina katkesi muutamaksi vuodeksi 2010-luvulla. Sillinvalmistus ja kesätapahtuma palasivat hyvinvoivina.

Markkinatunnelmaa, kojuja, ihmisiä. Rannassa Röölän lavalla elävää musiikkia. Torimyyntiä, kokoontumisia, ostoksia. Paikalliset pientuottajat myyntikojuineen. Täällä ostetaan illallisen ruokatarpeet kaloista vihanneksiin. Piipahdetaan Kylähuoneessa munkkikahveilla.

Markkinakojun tarjontaa

Turun saaristoon ja näihin kyliin haluaisi poiketa päiväretkillä. Turun matkailuneuvonnassa paljastuu karu totuus. Bussiyhteydet Turusta saaristoon ja sen kohteisiin haastavat matkaajaa. Aikatauluongelmat, tiedon saaminen, hinnoittelu. Niin moni haave jää toteutumatta…

Museot perinteen vaalijana. Silliperinnemuseo Dikseli tarinoi alueen sillinkalastuksesta. Samoissa tiloissa toimiva Myllymuseo esittelee seudun myllyperinnettä. Näiltä vesiltä on lähdetty sillinpyyntiin isolla laivastolla.

Kylähuoneen vieraskirjan ääressä ymmärtää miten tärkeä pieni kylä onkaan. Munkkikahveilla kokoontuvat kyläläiset ovat jotakin jota kaupunkilainen ei tavoita. Näiden ihmisten voimin tänne on saatu elämää, tapahtumia.

Reality check. Röölän kylällä ei ole kauppaa. Lähimmät palvelut löytyvät Rymättylän "keskustasta" kirkolta. Matkaa 4 kilometriä.

Ravintola Röölänrannassa fiilistellään. Kesäravintola kerää tänään kävijöitä.

Kesäravintola

Pottuja ja sillejä riittää vielä santsikierrosta suunnitteleville. Lavalla haastatellaan tapahtuman mahdollistavia tekijöitä. Yrittäjyys, pientuottajat, paikallisuus näkyvät, omista tuotteista ollaan ylpeitä.

Paluumatkalla kuvaan ohi vilahtavia merimaisemia ihan turistina.

Pohdin myös tätä saariston saavutettavuutta. Markkinointikuvissa ja -teksteissä korostetaan Turun saariston ainutlaatuisuutta, monimuotoisuutta, lumovoimaa ja lähimatkailua vastuullisena valintana. Puhutaan saariston elinvoimasta, elämyksistä, aktiviteeteista, puhtaista mauista. Kerrotaan idyllisistä pikkukylistä, artesaaneista ja käsityöläisistä ainutlaatuisine tuotteineen, pienpanimojen uniikeista tuotteista.

Röölän rantaa veneineen

Ja toki löydetään jutun kohdehenkilöiksi kaupunkikiireet taakseen jättänyt saariston rauhasta itsensä löytänyt pariskunta tai perhe sekä ikänsä ulkosaaristossa asuneet elämänmenoaan esittelevät tyypit.

Teksteistä ja matkailuvinkeistä puuttuu kuitenkin konkretia, käytännön tieto on hajanaista ja vaikeasti hahmotettavaa. Esimerkkinä bussiliikenne saaristoon: on Föliä, Seutuplussaa, Saaristobussia, eri vyöhykkeitä ja hinnoitteluja. Aikatauluja ei löydy kootusti.

Myös vesitse veneettömän pääsy Turusta saaristoon haastaa. Menneiden vuosien suorista reiteistä Örö ja Utö voi vain kaipuulla muistella.

Muutaman tunnin reissu Turun kauppatorilta saaristoon kustansi Fölillä 6 euroa.

Röölä | roola.fi
Röölä | Saariston Rengastie
Suomen Sillikonttori Oy
Silliperinteen historia | roola.fi
Varhaisperuna on saanut oman teemapäivän | Turku.fi
Föli

Teksti ja kuvat: Päivi Säiniö (18.6.2024)