Turkulaiset.fi
Sijaintisi: Etusivu » Joulunaika Turussa 2019

Joulunaika turkulaisittain

Mistä päin SE tänä vuonna tulee? Miten kuljetus onnistuu? Eihän vaan tuule liikaa? Muutamia tuikkuja on jo ehditty polttaa, pari "pakollista" konvehtirasiaa jo haettu ja joku kauppakeskuskin on jo avannut joulunsa. Tositurkulaisen The moment eli lähtölaskenta jouluun alkaa kuusiseurannasta. Milloin valtakunnan ykköskuusi valitaan, kaadetaan, lähetetään matkaan. Marraskuun lopulla niin paikallinen kuin valtakunnallinenkin media seuraavat kuusen matkaa, ja pystytystä Tuomiokirkolla tutkailee säätä uhmaten joukko kaupunkilaisia.

Yleensä ensimmäiseen adventtiviikonloppuun sijoittuva tuomiokirkon kuusen valojen sytytys on virallinen kaupungin joulukauden avaus. Samaan päivään ajoittuu nykyään myös kaupungin keskustan joulun avaus Kävelykadun valojen sytytyksineen. Joulun polku -tapahtumakokonaisuus saa alkunsa tuomiokirkolta päättyen kävelykadulle. Tämän polun alle on vuosittain koottu runsaasti kaupallisia ja vähemmän kaupallisia tapahtumia.

2000-luvun alkuvuosina Turku markkinoi itseään Suomen virallisena joulukaupunkina. 2012 kaupungin brändityöryhmä teki fiksun päätöksen ja luopui tuosta nimestä. "Joulu Suomen Turussa" mahduttaa alleen laajemmin kokonaisuuden historiaa, kulttuuria, taidetta, ruokaa, musiikkia, tapahtumia, ihmisiä, monimuotoisuutta.

Keskiaikamarkkinoiden hengessä Vanhalle suurtorille kehitettiin nyt jo perinteeksi muodostuneet Vanhan suurtorin joulumarkkinat. Neljänä adventtiviikonloppuna torilla myydään pikku kojuista jouluisia käsitöitä, herkkuja, ja oheen on kehitetty pienimuotoinen markkinanäytelmä.

Jouluista historiaa pääsee kokemaan museoissa. Kuralan kylämäessä ja Luostarinmäen käsityöläismuseossa esitellään jouluisia käsityöperinteitä, vanhoja joulunviettotapoja avaavat myös Turun linna ja Apteekkimuseo.

Silloistaan kaupunki tunnetaan. Jouluaikaan Turku panostaa nykyään Teatterisiltaan. Muutama vuosi sitten lanseerattu "Satusilta" kuusineen, valoineen ja äänimaailmoineen hurmasi kaupunkilaiset. Teatterisillan rauhaisa ja mystinen tunnelma kuuluu jokaisen kaupunkilaisen kävelykohteisiin. Koska pimeys jatkuu joulun jälkeenkin, kaupunki on päättänyt pitää sillan dekoraatiot kunnes talvi on selätetty.

Kaupungin puistoista näyttävimmin joulua viettää Kupittaa. Lintulammikolle sytytetään jouluvalot. Eläinrakkaiden iloksi kaupunki julistaa myös eläinten joulurauhan.

Jouluajan Turku tekee näyttävästi työtä myös vähävaraisten puolesta. Itsenäisyyspäivän karun kauniiksi traditioksi on vakiintunut vähävaraisten itsenäisyyspäiväjuhla. Satojen metrien jono - ihan tavallisia kaupunkilaisia - hakee apua arkeensa Operaatio Ruokakassin jakamista elintarvikkeista ja kuumasta keitosta. Saman organisaation, seurakuntien ja lukuisten yhteistyökumppanien ja vapaaehtoisten vuosittainen voimannäyte on aatonaattona Logomossa järjestettävä vähävaraisten joulujuhla ruokailuineen.

Kirkot tarjoavat runsaan kattauksen erilaisia konsertteja ja kauneimmat joululaulut -tilaisuuksia, tapahtumia lapsiperheille, myyjäisiä ja muuta ohjelmaa. Tuomiokirkon ekumeeninen joulu kokoaa yhteen eri kirkkokunnat rauhanvetoomuksen hengessä. Kaksikielisessä kaupungissa Lucian päiväkin näkyy. Jouluaattona ja joulupäivänä useat kirkot järjestävät erilaisia hartauksia ja jouluyön messuja.

Tuoreimpia kaupungin joulutapahtumia on Tonttujuoksu. Kaupungin keskustaa ja jokirantaa kiertävä hyväntekeväisyystapahtuma kerää erilaisia porukoita ulkoilemaan pienen hyväntekeväisyyspotin keruun muodossa. Kaupallista joulua ei tietenkään pääse pakoon ostoskeskuksissa, mutta kaupunki pursuaa myös erilaisia pieniä myyjäisiä ja markkinoita.

Opiskelijat edustavat näyttävästi Turussa myös ennen joulua. Åbo Akademin koordinoima Glöggrundan kokoaa värikkään ja iloisen haalarijengin kiertämään kaupungin katuja ja kuppiloita pikkujouluhengessä.

Ja sitten. Grande finale. Suomen Turku julistaa joulurauhan. Jep, lapsuuden jouluihin se kuului - radiosta. Tuomiokirkon kellon lyönnit, eka kinkunsiivu äidin kanssa tehtyjen karjalanpiirakoiden päällä. Isän sinappi. Pidän nämä nostalgiset muistot, sillä yksi kerta joulurauhaa livenä riitti. Vuosikymmenen kovin pakkanen, älytön väentungos, surkea äänentoisto, mitätön näkyvyys... Jos sen joulurauhanjulistuksen haluaa ihan OIKEASTI nähdä, kannattaa avata tv. Televisionti noudattaa samaa tuttua kaavaa vuodesta toiseen: Sama ihmismassa siellä velloo, oli asteita plus viisi tai miinus seitsemäntoista.

Ravintolat ottavat tietysti joulurauhaväestä omansa. Glögejä on tarjolla vanhan suurtorin molemmin puolin. Eikä kaupunki hiljene tähän. Aaton lounas- ja päivällismenut houkuttelevat cityjoulun viettäjiä. Osa kaupungin baareista ja yökerhoista on auki koko joulun.

Modernin twistin aattoon antaa kaupungin pääkirjasto. Rohkeasti se on päättänyt pitää ovensa avoinna aattona klo 11-18. Tämä on hieno päänavaus sille, että kaikkien joulu ei enää 2010-luvulla noudata sitä "perinteistä".

Kun työajat pirstaloituvat, perinteisillä juhlapyhillä ei ole enää entistä merkitystä. Sushiannoksen voi kipaista 24/7 auki olevasta Kupittaan Citymarketista, punkkupullon hakea Alkosta vielä aattoaamuna ja vuorotyöläinenkin ehtii viettää joulua haluamallaan tavalla.

Turun joulukalenteri noudattelee kuitenkin tuttuja kuvioita "jouluähkyn" jälkeen. Tapaninpäivän ja välipäivien ulkoilut, kaupungin panostus lapsiperheiden tapahtumiin, uudenvuodenaaton nostatus... Kaupungin järjestämä ilotulitus vetää väkeä keskustaan ja silloille, eikä tätä perinnettä näytä uhkaavan edes vesisade tai jäätävä tuuli.

Kun tuomiokirkon kuusi vihdoin nuutinpäivän jälkeen poistuu, Turussa on viime vuosina alkanut kylmin talvi.

*Joulutapahtumien Turku uusiutuu joka vuosi. Haluan nostaa tässä vuoden 2019 letkeimmän innovaation: Darude ja bilerekka. Tämä dj veti huikean keikan Satumaisessa joulunavauksessa soittaen biisejä rekan lavalla läpi Turun keskustan. Kävelykadun valot syttyivät 20-vuotisjuhlia viettävän Sandstorm -biisin tahtiin, Daruden turkulaisen aksentin siunaamana.

Teksti ja kuvat: Päivi Säiniö (8.12.2019)