Park Hotel - Vuorokausi satulinnassa
On boutique-hotelleja. Ja sitten on Park Hotel. Jossa on antiikista, puutarhanhoidosta ja kauniista asioista inspiroituva omistajaperhe. Hotellinjohtaja, jonka elämänmakuisia tarinoita jaksaisi kuunnella loputtomiin. 20 huonetta täynnä uniikkeja yksityiskohtia.
Jugendrakennus, jossa osittain kuvatun tuoreen Pelle Hermanni -elokuvan fanit haluavat yöpyä. Legendaarinen Jaakko-papukaija, jonka muistokivi piha-alueella kunnioittaa hotellin ikonista lemmikkiä.
Omistajat, jotka elävät ja hengittävät rakasta hotelliaan.
Tutkimusretki turkulaisiin boutique-hotelleihin johti yhteistyöehdotuksen kautta yöpymiseen Park Hotellissa. Luonteva valinta – onhan tämä mainittu kaupungin ensimmäisenä genren hotellina.
Jugend saapui Turkuun 1900-luvun alussa. Puolalanpuiston läheisyyteen valmistui 1902 arkkitehti Alexander Nyströmin suunnittelema koristeellinen yksityisasunto. Sitä asutti Crichtonin laivatelakan johtaja John Edward Eager.
Talon yksityisomistajuus päättyi 1956, kun kiinteistön osti Marttayhdistys. Talouskouluvuosien jälkeen 1980-luvun alkupuolella omistajuus vaihteli, mittavien remontointien jälkeen 1984 avattiin Park Hotel.
Unohdun tutkimaan hotellin vehreää pihaa, sisäänkirjautumisella ei ole enää kiirettä. Lokakuun alussa vielä syvän vihreänä kukoistavat villiviinit kiertävät seiniä. Puutarhamainen kasvillisuus on rehevää.
Pieni suihkulähde klassisine koristeineen sopii loistavasti miljööseen.
Vastaanotossa istuu itse hotellinjohtaja. Ensi hetkestä lähtien tunnen itseni tervetulleeksi ja kiireetön tunnelma viehättää.
Minulle luvataan kertoa lisää hotellista, ja avoinna oleviin huoneisiin saa luvalla kurkata.
Nyt konkretisoituu boutique-hotellin määritelmä intiimiydestä.
Hengästyttää. Huoneeni on runsaudensarvi. Kaikkea on, yltäkylläisesti. Puhviverhoja, värikkäitä kankaita, koriste-esineitä, mattoja, kristallisia lampetteja, tauluja, koristeellisia jalkalamppuja, hapsuja, tupsuja, virkattuja pieniä koriste”pöytäliinoja”…
Täällä enemmän on enemmän.
Lähden kierrokselle todistamaan, että jokainen 20 huoneesta on todellakin uniikki. Harvassa hotellissa pääsee tutustumaan jo siivottuihin huoneisiin. Saan kuvata rauhassa ja ihmetellä sisustuksellisia yksityiskohtia.
Hotellin käytävät vaikuttavat olevan retki Suomen historiaan, eurooppalaiseen taiteeseen ja ylipäänsä kulttuuriin. Tauluihin ja raameihin on taltioitu maamme presidenttejä, mitaleja, sotahistoriaa.
Istahdan sulattelemaan näkemääni ”takan” ja kirjaston ympärille rakennettuun oleskelutilaan.
Minun ei tarvinnut etsiä informaation lähdettä, se löysi minut.
Hotellinjohtaja Eva Dziedzicillä on sunnuntai-illansuussa aikaa esitellä hotellia. Pääsen käymään morsius- ja ateljeesviiteissä, minulle esitellään entiseen tallirakennukseen modifioidut saunatilat ja tilauksella varattavat juhlatilat.
Kaupunkihotellissa bonusta on maksuton parkkialue hotellin sisäpihalla.
Kuulen kiinnostavia tarinoita hotelliyrittäjien arjesta, joka jatkuu tätä nykyä toisessa polvessa.
Perheyrityksen iltavuoroon ja keskusteluumme liittyy hotellin tarinaa toimitusjohtajana jatkava omistajien poika. Täällä pieni työyhteisö on intiimi, kaikki kuuluvat tekevän joustavasti kaikkea.
Happihyppelylle Puolalanpuistoon. Boutique-hotellia voi määrittää esimerkiksi sijainti. Park Hotel linkittyy sujuvasti kaupunkiluontoon.
Laaja Puolalanpuisto lähes nurkan takana antaa tilaa hengittää.
Puiston kuvaukselliset talot, puiden väriloisto ja majesteettinen Taidemuseo ovat persoonallisia, kaikkien saatavilla olevia kohteita.
Keskieurooppalainen fiilis, sekoitus aateliskartanoa, museota, yksityistä keräilyharrastusta ja antiikkipuotia. Kaukana kaikesta arkisesta.
Kun hotellin puutarhaan syttyvät tunnelmalliset valot, vetäydyn huoneeseeni sulattelemaan näkemääni ja kuulemaani.
Kyllä, näiden huoneiden siivous ei noudata standardihotellien minuuttiaikataulua. Kyllä, tässä tunnelmassa viihtyvät nuoretkin. Kyllä, huoneen sisustus saattaa muuttua kesken vierailun, jos hotellin isäntä on tehnyt uusia kiinnostavia löytöjä.
Myöhään illalla huoneiden ovet ovat sulkeutuneet. Oleskelutilassa silmäilen kirjahyllyjen kansainvälistä antia. Nahkasohva ja hirvieläimen sarvet seinällä tuntuvat kuuluvan juuri tänne.
Palaan mielessäni toviksi Venetsiaan. Siellä vaeltelu vaikutti visiitiltä elokuvan lavasteisiin.
Samaan fiilikseen päädyn täällä.
Ollaan kitschin, tyylikkyyden, rönsyilevän runsauden rajapinnoilla. Kaiketi tällainen tyyli on Suomessa harvinaisuus.
Omaleimaisuus on kannattanut, vakiasiakkaat palaavat vuosi toisensa jälkeen. Palautteissa arvostetaan kodikkuutta, vieraanvaraista palvelua, uniikkia tunnelmaa ja rakennuksen historian kunnioittamista.
Niin rauhallinen kuin Rauhankadun majoitus onkin, lehtipuhallin herättää turhan aikaisin. Ennen aamiaista mietin eilistä juttutuokiota. Alle viidenkymmenen huoneen hotellit eivät puheiden mukaan pärjää. Niin on vain omalla tyylillä pärjätty.
Aamiaissali noudattelee sisustuksellaan hotellin rehevää tyyliä. Teetä juodaan kukkakuvioidusta isosta mukista. Kompaktiin tilaan on saatu mahdutettua monipuolinen tarjonta.
Kun majoittujia on kymmenkunta, tuotteiden esillepano ja kierto on tarkkaan harkittu.
Hedelmävadin omenat on kuulemma poimittu omista puista.
Savulohi, katkaravuilla ja majoneesilla kuorrutetut kananmunanpuolikkaat ja rapeakuorinen tuore leipä. Kaikki kohdillaan juuri tänne. Kiireettömyys.
Ajattomuus viehättää.
Vanhassa rakennuksessa joku nurkka kaipaa aina huoltoa. Hotellin isäntä nähdäänkin usein joko työkalupakki kädessä parantelemassa huoneita tai kohentamassa pihan istutuksia. Hotellinpito on geeneissä, vieraatkin jo kolmessa sukupolvessa.
Uloskirjautumisen yhteydessä hotellinjohtaja haluaa esitellä vielä yhden Park Hotellin erikoisuuden. Minulle tarjotaan lähtiäisiksi viinirypäleitä suoraan hotellin seinästä.
Pala gasthaus-henkisyyttä Turun ytimessä.
Majoitus saatu yhteistyön merkeissä.
