Turkulaiset.fi
Sijaintisi: Etusivu » Soakerman!

Ruikkaa mua!

Vesipyssy on metka peli. Sen kanssa haluaa juosta kavereita takaa kuin hullu ja kastella heidät läpimäriksi, mutta jollain tasolla myös tulla itse, jos ei ihan uitetuksi koiraksi, niin ainakin hivenen vetiseksi. Tänä kesänä kannattaa viedä itsensä, lapsensa ja erityisesti tönköt aikuistuttavansa Seikkailupuistoon, sillä siellä ruikitaan niin, että jäykimmänkin tiukkapipon on pakko höllätä.

Maailman suurin vesipyssynäyttely on nähtävissä koko kesän ajan. Muovisten vesiaseiden takana hyörii koko komeuden koonnut Janne Erkki Laine. Hän on hauska mies. Puhuu paljon, ja nauraa vielä enemmän. Ovat tainneet vesipyssyt tehdä tehtävänsä.

- Menee maksimissaan 15 sekuntia ja silloin vakavinkin heppu taantuu lapsen asteelle, kun saa vesipyssyn käteensä. Se on hyvä asia, Laine avaa.

Edellinen ja ensimmäinen Laineen vesipyssynäyttely oli vuonna 2005 Turun Ylioppilasteatterissa. Avajaisilta huipentui siihen, kun suuret laatikolliset vesipyssyjä kaivettiin kaikille tulijoille käytettäväksi. Aikuiset ampuivat pihalla niin, että poliisitkin saapuivat paikalle katsastamaan tilannetta.

Vesipyssyjä Laine on kerännyt noin kahdenkymmenen vuoden ajan. Keräily alkoi ensin harrastusmaisesti.

- Mutta sitten se homma lähti ihan käsistä! Se on siitä lähtien paisunut kuin pullataikina, Laine kertoo.

Kun kerran kyseessä on maailman suurin vesipyssynäyttely, on kattaus sen mukainen. Näyttely on villi läpileikkaus eri aikakausien pyssyistä ja muista vettä sylkevistä laitteista, nähtävää on hurjasti. Kun aikansa vain katsoo, tekisi toki myös mieli koskea. Seikkailupuistossa sekin on mahdollista.

- Vesipyssytehtävärata pulittaa muutaman euron. Radalla pääsee tekemään erilaisia tehtäviä vesipyssyjen kanssa. Hyvin suoritettuna siitä saa Soakermanin vesipyssyratadiplomin. Tärkeintä on pitää hauskaa! Laine kertoo.

Jos haluaa vielä vesipyssyanalyysin, voi sellaisenkin varmasti saada näyttelyn äärellä hyörivältä Laineelta, jos häneltä liikenee kaiken touhun keskellä aikaa.

- Vesipyssy on mielenkiintoinen. Se on länsimaisen kulttuurin ruumiillistuma; muovinen, aseen muodossa ja vettä sylkevä. Vesi on meille länsimaissa itsestäänselvyys, monissa maissa siitä on hurja pula. Ja sillä me sitten leikimme sotaa. Vesisota saa aivan uuden merkityksen, Laine pohtii.

Mutta perimmäinen ajatus, että voisi päästä totutuista normeista irti ja leikkiä vähän, on Laineelle se tärkein ajatus kaiken takana.

- Kaikista mölleinkin tyyppi pääsee hetken päästä ilon äärelle, kun antaa vesipyssyn käteen, Laine sanoo.

Vesipyssykeräilymaailma on ihan omaa luokkaansa. Keräilijät tietävät toisensa. Laineen pahimmat kilpailijat löytyvät USA:sta ja Hollannista. Mutta toisten virallista vesipyssymäärää on vaikea sanoa.

- Ei ole olemassa vesipyssykeräilijöiden liittoa, josta voisi tarkistaa asian. Vielä, Laine naureskelee.

Vesipyssyt kehittyvät. Enää ei tarvitse ravata täyttämässä pientä pyssyään hanan alla tämän tästä ja vatkata ampuakseen. Motorisoidut pyssyt suurine tankkeineen mahdollistavat jatkuvan vesisuihkun. Vaikka vanhat vesipyssyt ovat hauskoja ja ehkä niitä mielenkiintoisimpiakin, täytyy vesipyssykeräilijän pysyä myös kehityksen huipulla ja tiedettävä uutuudet.

Ja mistä Laineen voi radalla ja näyttelyssä tunnistaa, jos naurua ei kuulu? Etsi Soakermania, jolla on hulppeassa asussaan aseenkantoliini, pistoolikotelo ja selässä kolmen litran säiliö. Vettä täynnä, luonnollisesti. Häntäkin voi vahingossa vähän ruikata.

Vesipyssynäyttely

Maailman suurin vesipyssynäyttely on avoinna 3.7.-11.8. ke-su 10-16 Seikkailupuistossa. Näyttely on maksuton. Vesipyssyrata 2 €, yli 3-vuotiaille.

Teksti: Anna-Mari Taipalus (2.7.2013)