September Open & Taalintehdas
Jänskättää. Tähän mennessä lähimatkailu on tarkoittanut minulle fillarilla helposti saavutettavia kohteita. Nyt matkataan bussilla.
Tätä retkipäivää on suunniteltu vuosia. Turussa asutut vuodet, ikääntyminen ja ymmärrys kotiseuduista, tai tietämättömyys niistä kärkinä. Ylen tv-sarja Egenlandin Turku-jakso herätteli. Taalintehdas: ruukkikylä, kiinnostava historia, merellinen miljöö, keskiaikatapahtuma sadonkorjuusesonkina.
Helppo saapuminen. Vajaan parin tunnin bussimatka Turun linja-autoasemalta Taalintehtaan ytimeen kuljettaa cityihmisen maalaismaisemien kautta meren ääreen.

Kirpputori ja kontakti paikallisiin. Syyspäivästä on tulossa lämmin. Budjettimatkailijana ohitan rannan ravintolat terasseineen. Pari ensimmäistä kaiketi lokaalia asukasta hämmästelevät kysymystäni juomia myyvistä liikkeistä. ”Jaa, onko meillä täällä Alko”.
Taalintehtaan historia perustuu rautateollisuuteen. Poikkeuksellisen pitkät perinteet – rautatehdas perustettiin tänne 1686 ja se toimi vuoteen 2012 asti.
Ruukki tarkoittaa historiallista teollisen metallintuotannon yksikköä Pohjoismaissa, etenkin Ruotsissa, Norjassa ja Suomessa.
Suomen teollinen kehitys alkoi rautaruukeista, joista ensimmäisiä rakennettiin 1600-luvulla. Suomalaisten rautaruukkien masuunit eli kuilu-uunit käyttivät järvimalmia 1800-luvun lopulle, kunnes rautakaivosten rautamalmi syrjäytti sen raudan raaka-aineena.

Taalintehdas kuuluu Ruotsin 1600-luvun suurvalta-ajan varhaisiin rautaruukkeihin. Koska rauta kuljetettiin Ruotsista, tehdasalueet rakentuivat luonnostaan meren lähelle. Taalintehtaan ohella muita tunnettuja ja kunnostettuja ruukkialueita ovat esimerkiksi Teijon ja Noormarkun ruukit sekä Fiskarsin, Billnäsin ja Antskogin ruukkikylät.
Taalintehtaan historia perustuu rautateollisuuteen. Poikkeuksellisen pitkät perinteet – rautatehdas perustettiin tänne 1686 ja se toimi vuoteen 2012 asti.
Sadonkorjuujuhla, hevosturnajaiset, lähituottajat ja paikallisten yritysten ja yhdistysten tilaisuus näkyä ja esittäytyä. Vuodesta 2013 lähtien järjestetty September Open on Kemiönsaarelaisten yhteinen voimannäyttö. Ohjelma toki elää vuosittain, pääosassa kuitenkin keskiaikahenkinen markkinatunnelma ja satokauden tuotteiden myynti.

Vanhojen tiilirakennusten ja vierassataman ympäristöön ovat myyntikojunsa pystyttäneet mitä erilaisimmat käsityöläiset, ruokamyyjät ja kyläyhteisön edustajat.
Aamupäivä alkaa leppoisalla kävelyllä satama-alueella. Markkinat vasta heräilevät, joten puistonpenkillä nautitut eväät ovat oikeinajoitetut. Selaan paikallislehden tapahtumaan keskittynyttä ilmaisjakelunumeroa. Totean jälleen kerran miten vähän tiedänkään lähiseuduistani.
Kaksikielinen Kemiönsaaren kunta syntyi 2009 Dragsfjärdin, Kemiön ja Västanfjärdin kuntaliitoksella. Saaristokunnan noin 2800 neliökilometrin pinta-alasta merialueita reilut 2100 neliökilometriä. Nähtävyyksistä ruukkimiljöön lisäksi mainitaan alueen kirkot, Bengtskärin majakka ja tietenkin Saaristomeren kansallispuisto. Kemiönsaaren naapurikuntia ovat Salo, Raasepori, Hanko, Parainen ja Sauvo.

Tykinlaukaukset virkistävät aistini. Unelias tunnelma sähköistyy. Hiekkakentällä on meneillään ”äkseerausnäytös”. GARS on Ruotsin suurvalta-ajan sotaväkeä ja sotaleiriyhteisöä 30-vuotisessa sodassa (1618-48) elävöittävä ryhmä. Näytöksessä ajankuvan mukaisesti pukeutunut ryhmä esittelee jalkaväen sotataitoja miekoin, keihäin ja musketein varusteltuna.
Tiilirakennusten takaa kuuluu säkkipilli. Lavalla musisoi kelttihenkinen folkmusiikkitrio. Satamasta parin tunnin yleisöpurjehdukselle on startannut näyttävä jahti Eugenia. Nurmella hoituu evästely ja jalkojen lepuutus sekä pieni infohetki.
Varsinais-Suomen vuoden kyläksi 2016 valittu Taalintehdas ja sen historiallinen miljöö on Museoviraston toimesta määritelty valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi. Ruukin vanhat masuunit ja hiiliuunit on osin restauroitu 2000-luvun alussa.
Erikoispiirre on rakennuksissa käytetty kuonatiili, slagikivi. Se on raudan valmistuksen sivutuotteena syntyvä kuona-aine.

Vallan juonet. September Openin odotetuin hetki. Rohan tallien hevosturnajaisesitys tiivistää tunnelman. Kemiönsaarella Västanfjärdissa sijaitseva historialliseen ratsastukseen erikoistunut ratsutila kiertää tarinallisine näytöksineen niin Suomessa kuin ympäri Eurooppaa. Näytöksessä yhdistyvät vanhat ratsastus- ja hevostaidot, aseidenkäyttö ja juonellinen matka historiaan.
Turussa Rohan Tallien taiturointia pääsee seuraamaan Keskiajan Turku –tapahtumassa ja Turun linnan turnajaisissa.
Ratsukot tekevät ansaitun kunniakierroksen areenalla. Pölyn laskeuduttua ohjelmassa on vielä pitkämiekkailua haarniskoissa ja keskiaikaista musisointia. Ruoan ja juoman parissa iltaa voisi jatkaa vielä tunteja.
Kaikkea ei voi saada. Viimeinen bussi Turkuun puoli seiskalta. Taalintehdas ja September Open yllätti monipuolisuudellaan. Helppo tulla, mukava olla. Elämyksellinen päivä, joka jätti uteliaisuuden. Tätä Kemiönsaarta on saatava lisää.
September Openin kotisivut
Taalintehtaan kotisivut
Kemiönsaaren kotisivut
Rohan Tallit: Maailmanluokan hevosesityksiä, turnajaisia & elämyksiä
Egenland, Yle Areena: Kesäinen Turku ja keskiaikainen Kemiö