Kuninkojan laakso ja Mälikkälän metsä
Hiekka rapsahtelee fillarin renkaissa. Näkyviin tulee ensin hevosaitauksen kulmaus, pienen puusillan jälkeen laitumellaan aamiaistavat hevoset. Ollaan Metsäkylän–Kuninkojan luonnonsuojelualueella.
Alue muodostuu kahdesta erillisestä metsäsaarekkeesta sekä niitä yhdistävästä ojasta ja sen rantaniityistä. Täällä on runsaasti erilaisia kasvillisuustyyppejä: reheviä rantaniittyjä, lehtoja, tuoretta kangasmetsää, pienialaisia ketoja ja karuja kallioita.
Monipuolisen kasvillisuuden lisäksi 9,5 hehtaarin luonnonsuojelualueella viihtyy runsas linnusto.
Infotaulusta luettua: Moottoriajoneuvoilla liikkuminen on kiellettyä, samoin kulkeminen maastoon merkittyjen polkujen ulkopuolella 1.4.-15.7.
Kieltojen listaan kuuluu myös koirien irtipäästäminen, kasvien ja kasvinosien kerääminen ja vahingoittaminen, metsästys ja eläinten häiritseminen ja pesien vahingoittaminen, suunnistus- ym. maastokilpailut ja harjoitukset sekä muu toiminta joka saattaa muuttaa alueen maisemakuvaa tai vaikuttaa epäedullisesti kasvillisuuden ja eläimistön säilymiseen.
Ruokasienten ja marjojen kerääminen on sallittu liikkumisrajoituksia noudattaen.
Saavun alueelle fillarilla Satakunnantien ja Nuijamaankadun suunnasta. Eräässä blogissa vinkattiin jättämään auto läheiselle Teräsrautelan jalkapallokentän parkkipaikalle, jonka vierestä kulkevan Kuninkojantien toiselta puolen luontoalue alkaisi.
Emmin pitäisikö pyörä jättää kyseiseen paikkaan, päätän kuitenkin katsoa miten ainakin alkuun leveältä, tasaiselta ja hyvin hoidetulta kuntopolulta vaikuttava reitti toimii fillarin kanssa. Myöhemmin kiitän päätöstäni.
Reitin varren liikennemerkistö kertoo kävelykiellosta hiihtoladulla sekä varoittaa hevosliikenteestä. Jälkimmäinen selittyy lähellä sijaitsevalla Metsäkylän ratsastuskeskuksella ja -koululla. Vilkkaasti liikennöidyiltä väyliltä sujahtaminen luonnonrauhaan hiekkapolkuineen ja heppoineen yllättää. Tunnelmasta toiseen näin lyhyellä matkalla.
Seutua halkova Kuninkoja on Turun kaupunkipuro. Se sijaitsee sivuhaaroineen Turun, Ruskon ja Raision kuntien alueella ja kuuluu Saaristomeren rannikkoalueen päävesistöalueeseen.
Kuninkoja saa alkunsa Pomponrahkan suoympäristöstä, joka on osa Natura 2000 -verkostoa. Pomponrahkan Isosuo on myös soidensuojeluohjelman piirissä.
Suoalueelta lähtevä Kuninkoja laskee Saaristomereen Turun Länsisatamassa ja kulkee matkallaan Metsäkylä-Kuninkojan luonnonsuojelualueen lävitse.
Pääuoman pituus on n. 8 kilometriä, valuma-alueen pinta-ala 27 neliökilometriä.
Luonnontilaisten purojen harvinaisuuteen etenkin Etelä-Suomessa on alettu viime vuosina kiinnittää huomiota. Erilaisilla kunnostustoimilla tavoitellaan esimerkiksi Kuninkojan vesistön ja rantaluonnon ekologisen tilan parantamista ja monimuotoisuuden lisäämistä.
Ehkä yllättäenkin pieneltä kaupunkipurolta ympäristöineen löytyy lintubongareita kiinnostavia lajeja västäräkistä sinisorsaan, telkästä taviin ja koskikaraan.
Tehostuneen maankäytön ja muun kuormituksen kuten vesistöihin laskettujen jätevesien myötä monet kalalajit ovat hävinneet. 1900-luvun alkuvuosikymmeninä Kuninkojalla on ollut hyvä jokirapukanta, rapuja on pyydetty myyntiin asti.
Puustoltaan rikkaan kaupunkimetsän luonnontilaisuutta uhkaa täälläkin täydennysrakentaminen.
Metsäkylä-Kuninkojan luonnonsuojelualue nivoutuu sulavasti Mälikkälän metsiin.
Mälikkälä on Turun luoteisin kaupunginosa, jonka länsiraja toimii rajana Raision kaupungin kanssa. Alue sijaitsee n. 6 km Turun keskustasta. Kaupalliset koordinaatit ovat Länsikeskus – Ikea – Mylly.
Konkreettisesti tämä kauppakeskusten läheisyys tuli todettua, kun kuntopolun viitoista arpoen lähdin polkemaan Mälikkälän suuntaan. Lueskelin reitin varren kiinnostavia infotauluja muurahaisista ja fiilistelin metsäisiä maisemia, kunnes reitti päättyi yllättäen lähes Länsikeskuksen takapihalle.
Pikainen paluu takaisinpäin ja viitoista Härkämäen ja Impivaaran suuntaan.
Täällä yhdistyvät reitistöt edellä mainittujen lisäksi Impivaaraan ja Nunnavuoreen.
Kuljetut välimatkat ovat sen verran pitkiä, että fillari oli todellakin kannattava valinta.
Silmäilen sopivia poikkeamispaikkoja metsään, kuntorataverkosto alkaa riittää. Samoin kuin kesäaamuna kuntoradalla palavat valot. Niin turhaa. Etenkin näinä aikoina. Palautetta lähtee Turun kaupungille.
Kuntolaitteilla temppuilee pari pikkupoikaa, rataa kiertää selkeästi tavoitteellinen treenari ja vastaan tulee muutama sauvakävelijä.
Mustikoita metsäreitin alkuun. Vihdoin sopivan näköinen kohta metsäpoikkeamalle löytyy. Pyörä kiinni männynrunkoon. Muutama metri kuntoradasta vie oikeaan metsätunnelmaan. Tänne eivät marjastajat ole vielä kerenneet. Sormet sinisinä suuntaan tutkimaan mitä laaja metsäalue pitää sisällään.
Pientä nousua mäntyiselle kalliorinteelle. Jäkälien peittämästä kanervikosta löytyy aurinkoinen evästelypaikka. Tulee aito metsäretkifiilis, ketään ei näy eikä mitään ääniä kuulu. Hämmästyttävän helposti unohtaa olevansa lähestulkoon keskellä kaupunkia.
Metsäterapia rauhoittaa, silti puhelinta tulee kuvaamisen ohella vilkuiltua.
Google Maps kertoo kävelyideni perusteella minun olevan niin sanotusti keskellä metsää.
Jossain täällä pitäisi olla "Tapion alttari" eli kolmen kiven varassa lepäävä pöytäkivi.
Sammaleisen metsänpohjan, erikokoisten kivenlohkareiden ja jäkäläisten kallioalueiden vaihtelevassa maastossa harjaantumaton silmäni ei löydä kyseistä nähtävyyttä.
Enkä jaksa sitä edes etsiä. Minulle riittää päämäärätön vaeltelu poluilla ja luonnon aistiminen.
Näissä Turun lähiluontokohteissa ja kaupunkimetsissä oppii arvostamaan lähtemisen ja kokemisen helppoutta. Miten näppärästi keskustan lähialueilta, erilaisista kaupunginosista ja lähiöistä pääsee luontoon.
Puhe kaupunkilaisten luontosuhteen katkeamisesta ja vieraantumisesta luontoon saa uusia sävyjä tutustumalla. Tavat kokea muuttuvat, tavat löytää paikkoja ja kertoa niistä elävät ajassa.
Ei ole yhtä ainoaa tapaa elää luontoa.
Kiitos heinäkuinen aamu ja Turku, tarjosit jälleen uuden virkistävän elämyksen.
