Kaasavuori, Maanpää
"Lokkikallio"!, Loistokari! Airisto!
Kaasavuoren kallioilla bongailen tuttuja merellesiä elementtejä uusista näkökulmista. Joulukuussa meri on vielä auki, ilmavassa maisemassa mielikin tuntuu avautuvan.
Ikuisen marraskuun jälkeen häivähdys aurinkoa Hirvensalon maastossa tuntuu lähes luksukselta. Puolen tunnin bussimatka aamuhämärissä on parasta olla aikansa ja vaivansa väärti.
Tätä luontoretkeä on odotettu NIIN kauan. Retkeilysivustoilta bongattu tuntemattomampi kohde piti ottaa haltuun jo kesällä fillaroiden. Oli muka muuta. Tuli ja meni ruska, samoin marraskuun toisen viikonlopun ennätyslämmöt.
Sitten saapui jatkuva harmaus, jolloin olisi ollut turha lähteä kuvaamaan mitään.
Kunnes tänään, itsenäisyyspäivän aattona.
Maanpään bussin päätepysäkki on ankea. Kääntöpaikan penkillä nököttää tyhjä energiajuomatölkki. Bussin lähdettyä ei ole mitään eikä ketään. Paitsi kaiketi metsäpolun pätkän päässä näkymät pohjoiselle Airistonselälle.
Kaasavuori pitää vain tietää. Onneksi tienraivaajia riittää, ennen omaa luontoretkeäni etsin vinkkejä blogeista ja videoklipeistä. Kun Kaasavuorelta näkee talvistakin infoa, uskoni talviretkeilyyn saa hitusen vahvistusta.
Otan selvää, miten (harvaan) Föli liikennöi Maanpäähän talvikaudella – kaupunkilainen varmistelee taatun pääsyn luontoon ja takaisin cityyn.
Polku Airistolle. Turkulaisissa metsissä hämmästyttää monimuotoisuus ja yllätyksellisyys. Joskus pitää harhailla löytääkseen sen "jutun", joskus löytäminen on jopa liian helppoa.
Muutaman sadan metrin matkalla pitkät suorarunkoiset männyt muuttuvat käkkyräisiksi saaristomännyiksi. Nousu on varsin maltillinen. Metsäpolku on vielä tänään lähes lumeton ja helppokulkuinen. Siirtolohkareita ja kallioita päällystää vihreä sammal ja täplittää täällä koskematon lumi.
Kaasa tarkoittaa näkyvälle paikalle merenrantaan kivistä tai puista kasattua merimerkkiä. Rannikoiden kaasat olivat aikoinaan opasteita merenkävijöille, ne varoittivat vihollisia/vihollisista tai merkitsivät hyviä verkonlaskupaikkoja.
Nuotiomaisina tai kokkomaisina kaasarakennelmat menettivät merkityksensä mm. majakoiden yleistymisen myötä.
Kannattaa olla tarkkana kohdetietoa etsiessään, Varsinais-Suomesta Kaasa/Kaasivuoria löytyy Maanpään lisäksi ainakin Merimaskusta ja Nauvosta.
Eväskaakaot kalliolla. Pakkasta pari astetta, auringonsäteitä. Rahtilaiva suuntaa maailmalle, hallitus jättää Natoliittymisesityksen eduskunnalle. Seuraan näitä livenä ja somesta. Samaan aikaan olen kotiseuturakas ja maailmankansalainen, ylpeä molemmista.
Hämmentävästi maisemassa näkyy Ruissalon kärkeä, Iso-Pukin saaren länsipäätä ja Airistolla suhaava yksinäinen moottoriveneilijä.
Auringon osuessa mereen kaartuvaan mäntyyn nappaamani kuvani voisi olla kesältä. Nelisenkymmentä metriä merenpinnan yläpuolella Kaasavuorella tulee arvioitua Turun mittasuhteita jälleen uudelleen.
Pettävällä jäällä. Maasto vaikuttaa tasaiselta ja houkuttaa poluilleen. Sulan ja jäätyneen maan vaihtelu kuitenkin hämää, yhtäkkiä vaelluskenkä lipeää. Talvenvihaajapuoleni vahvistaa otettaan: retkeilen vasta kesäkeleillä.
Seurailen maastopyörän renkaidenjälkiä syvemmälle metsään ja pudottelen alemmas kiikaroimaan Loistokarin mökkiä ja purjehtijakaverini kanssa Lokkikallioksi nimeämäämme piskuista Rautakaria.
Eksyminen. Miten helvetissä onnistun hukkaamaan itseni?!
Fiilistelen Maanpäätä niin vahvasti, että kadotan suuntavaistoni. Jokainen metsän puu näyttää samalta. Google Maps kertoo etten laskeutunut lähtöpisteelleni.
Valoisan ajan lyhyys ja talvikauden bussivuorojen vähyys asettavat rajat luontovisiitille, joten turhaan haahuiluun ei ole varaa. Apuja tarvitaan.
Täällä myös asutaan!
Maanpää on Turun kaupunginosa, joka sijaitsee samannimisellä niemellä Hirvensalon länsirannalla. Maanpäähän kuuluu myös Hirvensalon länsipuolisia saaria.
Maanpään ja Sipsalon muodostama niemi oli 1500-luvulla erillinen saari, joka kuului hallinnollisesti eteläpuolella sijaitsevaan Satavaan. Alueen historiaan liittyvät läänitysten, isännöinnin, arkkitehtuurin ja luonnon myötä mm. piispat Olavi Maununpoika ja Mikael Agricola, arkkitehdit Lars Sonck ja Frithiof Strandel sekä kasvitieteilijä Pehr Kalm.
Täällä myös autetaan eksynyttä. Omakotiasuja vinkkaa minut oikealle polulle kohti bussipysäkkiä. Harvoin tunnen olleeni kotikaupungissani näin kaukana kaikesta minulle tutusta.
Paluumatkalla huurteisia peltoja katsellessani visioin jo ensi kesän pikniköintiä Kaasan kallioille.
Pari päivää myöhemmin ajoitettuna retkeni olisi ollut huomattavasti lumisempi ja värittömämpi.
Kaasavuorella riittää toki luonnosta kiinnostuneille havainnoitavaa säällä kuin säällä.
Upea retkipaikka ja lähiluontokohde.
