Turun ratahankkeet: Kaksoisraide ja Tunnin juna
Kaksi omakohtaista tulokulmaa: kesällä 2023 postiluukkuun jaettu tiedote Kupittaa – Turku -ratahankkeen valmistelevista töistä asuisalueellani. Syyskuussa toinen tiedote kaksoisraiteen rakennustöiden aloittamisesta: paalutus-, rammerointi- ja kaivinkonetyöt aiheuttavat tärinää ja melua lähialueella.
Kauniista alkusyksyn päivistä nauttiminen parvekkeella katkeaa paalutuskoneiden tasaisesti jatkuvaan jytkeeseen.
Viikonlopun hotelliaamiaisellani pääsen omin silmin todistamaan paljon keskusteluissa olleen Kupittaan ”hämmennyksen” eli ihmisten kyselyt ja epävarmuudet Helsinkireitin junien lähtö- ja pääteasemista, pääsystä Turun keskustaan ja autojen pysäköinnistä.
Mistä oikein on kyse? Ymmärtääkseen Turun junaliikenteen suuria myllerryksiä on toisaalta erotettava Väyläviraston rakennustyö Turun päärautatieaseman ja Kupittaan aseman välillä yhteistyössä Turun kaupungin kanssa ja laajempi Helsinki – Turku -yhteysväli eli ns. Tunnin juna.
Ensin mainitussa projektissa tarkoitus on kehittää Turun henkilö- ja tavararatapihoja, tehostaa ja lisätä raideliikenteen kapasiteettia ja parantaa uudelleenjärjestelyin maankäytön mahdollisuuksia ratapiha-alueen ympäristössä sekä tukea tulevaa Matkakeskus-hanketta.
Jälkimmäisen fokus on lyhentää yhden maamme vilkkaimman henkilöliikenteen rataosuuden välistä matka-aikaa, tuoda uusia mahdollisuuksia kasvuun ja kehitykseen ja luoda edellytyksiä myös lähiliikenteen kehittämiseen.
Mittava hankekokonaisuus on pitänyt sisällään mm. Väyläviraston tekemiä selvityksiä Helsinki-Turku-radan henkilöliikenteen kehitysnäkymistä, taloudellisista vaikutuksista ja strategisesta merkityksestä Suomen liikennejärjestelmässä Helsingin, Turun ja Tampereen laajentuvassa kasvukolmiossa.
Perusteluissa matka-ajan lyhentyminen on yhdistetty alueiden välisten kulkuyhteyksien parantumiseen ja näin työssäkäynti- ja työmarkkina-alueiden laajenemiseen. Yritysten laajemmat liiketoiminta-alueet, matkailun tukeminen ja alueiden vetovoiman ja kilpailukyvyn kasvattaminen on mainittu etujen listalla.
Ratahankekokonaisuus koostuu osista: Espoon kaupunkirata, Espoo-Salo-oikorata, Salo-Turku-ratavälistä kaksoisraiteineen, Turun ratapihoista ja Kupittaa-Turku kaksoisraiteesta sekä Helsinki-Turku nopean junayhteyden hankekokonaisuuden ympäristövaikutusten arviointimenettelystä.
Eduskunnassa Tunnin Juna on puhututtanut, kirjallisia kysymyksiä on jätetty, budjetointia haastettu. Kunnallispolitiikka, alueelliset edut, talousarvio.
Lähiliikkuminen ja pyöräilyreitit. Rataverkoston modernisointi parantaa myös muuta liikkumista. Raunistulan jalankulku- ja pyörätiesillan rakentaminen 2024 tammikuussa on kaivattu väylä suositulla Aurajoen rantojen liikkumisympäristöistä.
Vääntöä ratahankkeen tiimoilta riittää. Marraskuussa 2023 uutisoitiin nimenvaihdosta. Länsirata Oy haihduttaa pois viittaukset matka-aikaan ja yhteyteen kaupunkiin.
Paikallisesti ratahankkeen uutisointia ovat hallinneet liikenneongelmat Helsingintiellä ja Koulukadun ympäristössä. Ajantasaisesti ja rennollakin otteella ratauutisointia on päivitetty Kupittaa-Turku ratahankkeen facebookjulkaisuissa.
Valmista ei tule ihan heti, ratakeskustelu tulee jatkumaan niin paikallisesti kuin valtakunnan politiikassakin.
Kupittaa–Turku-ratahanke - Väylävirasto (vayla.fi)
Kupittaa-Turku-ratahanke | Turku.fi
Turun tunnin junaa suunnittelee hankeyhtiö, mutta valtiontalouden näkökulmasta VTV ei suosittele mallia – VTV ei kritisoi nykyisiä hankeyhtiöitä (msn.com)