Brunndeli & Aboa Vetus Ars Novan uudet tuulet
Täytettyjä leipiä, keittoja, kevyttä salaattibuffaa, pientä makeaa. Lounasta juuri minun makuuni. Sijainti Suomen ainoassa arkeologisessa museossa, keskiaikaisten kiviasumusten ytimessä.
Tomaattinen linssikeitto hellii kalseassa toukokuun sateessa sisään saapunutta.
Museokompleksiin maleksii kenties sinne puolipakotettuja luokkaretkeläisiä.
Pulled pork -toast, tomaatti-feta-leipä, vuohenjuustobagel. Salaateissa varhaiskaalia, bataattia, bulguria.

Jälkkäriannoksessa modernisoitu versio pullavanukkaasta.
Ehdin nauttia Brunndelin lounaasta viimeisenä päivänä ennen konseptin muutosta. Ravintola hakee vielä rakennettaan, lounaslistojen perään on pitänyt kysellä sähköpostitse.
Japanilaistyylisiä paperiin käärittyjä sando-kerrosleipiä, jazzbrunssi, teatteria sisäpihalla, legendaarisen Ydintalvipuutarhan paluu. Tiisereitä tulevasta tiputeltiin salaperäisesti helmikuusta lähtien.
Joulukuussa sulki ensin museokahvila, sitten koko museo. Näyttelyuudistukset ottivat aikansa.
Sinistä kaakeleissa. Nimi kaivosta.
Kohtuullisuus - enkelisiipinen vahvasti sinisävyinen naisfiguuri on kuulunut museon aulatilan tunnusmerkkeihin vuosikausia. Brunndelin värimaailman selkeä inspiraation lähde.

Aboa Vetus Ars Nova -museosta löytyy keskiaikainen kaivo. Ruotsiksi brunn.
Valmiita ruokia myyvä elintarvikeliike, kaivo kohtaamispaikkana.
Leivissä on runsautta, keitossa syvyyttä. Lyhyellä listalla muutama täytetty leipä, lauantaibrunssilla kiinnostavia ruokatuotteita.
Voiveljien yhdeksäs ravintola houkuttaa yhdistelemällä ruokaan musiikkia ja teatteria. Sijainnissa pystytään hyödyntämään naapurin Taiteen taloa.
Olipa kerran: Kalevala. Ja Ydintalvipuutarhan paluu.
Aboa Vetus Ars Novan sisäpihalle palaa teatteri. Kahden näyttelijän vetämä esitys on jatkoa sisäpihan historiaa huumorin keinoin käsitteleville pikakelausnäytelmille.
Elektronisen musiikin moniottelija Dj Jori Hulkkonen palaa klubi-iltoineen museomiljööseen.
Käyntini jälkeen lounaskonsepti muuttui. Nyt tarjolla on vaihtuva päivän keitto & leipä kiinteään hintaan sekä koko päivän saatavilla olevat leivät. Tämä lienee deli-brändin mukaista suuntausta.

Arkeologinen museo avautui uudistuneena Luutarhoineen, Nykytaiteen museon alkukesän näyttelynvaihdot uusien näyttelyiden valmisteluineen odottavat kesäkävijöitä.
Museon sisäpiha on valmisteltu ruokkimaan kulttuurinnälkäisiä. Ja tietenkin museoalue näkyy olennaisesti Keskiajan Turku -tapahtumassa.
Aboa Vetus Ars Novan kotisivu
Brunndeli
Arkeologinen museo Aboa Vetus on auennut yleisölle
Aboa Vetus Ars Novan kahvila-ravintola
Ravintola Brunndeli uskoo "turboahdettuihin" sando-leipiin | Avec