Logomon lauantaibrunssit
"Onneksi olkoon, voitit Opiskelijakaupunki Turun vappukampanjassa Logomon brunssin kahdelle". Kun omilla hoodeilla tapahtui parin vuoden tauon jälkeen livevappu, kamera sai laulaa. Ilonpitoa kuvatessa motiivina oli palkinnon metsästys.
Varausta tehdessä mieleen tulee kysyä, josko sinkkuna kahden hengen brunssin voisi hajauttaa ja käyttää osissa. Myyntipalvelu on myötämielinen ja kirjaa lahjakortin kahdelle eri kerralle. Varsin sujuvaa.
Tuttu keittiömestari tulee täydentämään annospaloina tarjottavia kalaherkkuja buffetiin. Jäädään juttelemaan ravintola-alan tilasta ammattilaisen silmin.
Lauantaibrunssit ovat vetäneet hyvin, nyt tilauksia satelee. Kahden vuoden takaista tilaussumaa puretaan, tapahtumatalo on taas voimissaan.
Logomo Kitchen hoitaa tarjoilut keikoille, tapahtumiin ja yrityksille. Nyt ollaan tyytyväisiä, kun vihdoin saadaan taas järjestää.
Kitchenin brunssi on katettu tilavasti ja väljästi. Kuten ison, entisen konepajan tiloihin sopii. Suurempikin väkimäärä sulautuu tänne mukavasti. Pitkä baaritiski, avokeittiö ja nimikylteillä varustetut pöydät tilassa, jota taustoittaa toisella sivulla värikäs seinä ja toisella sivulla valoa antava ikkunarivistö ratapihalle tuovat rennon fiiliksen.
Jälkkäripöytä katseenvangitsijana. Vaikka salin keskellä oleva pitkä buffet-pöytä ja sitä seuraava lämpölampuin varustettu lämminruokapöytä kannattelevat brunssia, huomioni kiinnittyy heti rouheaan jälkiruokakattaukseen. Jälkkärit on tuotu lähimmäksi sisääntuloa.
Kaksi vohvelirautaa, leivosvalikoima ja näyttävä britakakku houkuttavat jo nyt.
Vapun jälkeinen kupliva tunnelma ja iloinen puheensorina täyttää tilan. Parille seurueelle viedään kuohuviinipulloja.
Logomon brunssilla pääosan saavat salaatit ja leivät. Saaristolaisleipäkiekkojen päälle aseteltu gubbröra ja herkkä lohipastrami nousevat salaattien keskeltä. Katkarapu-caesar, paahdettu kukkakaalisalaatti ja keväinen parsasalaatti sekä raikas vihersalaatti ovat sopivan ruokaisia ja keveitä.
Rosmariinilla koristeltu juureen tehty focaccia on herkullista.
Lautaselle mahtuu myös croissant, minikarjalanpiirakka, munavoi ja hummus. Rypälemehu ja 4 hedelmän mehu toimivat kivasti taittaen suolaisia makuja.
Kiireettömän tuntuisessa ilmapiirissä keittiömestari ehtii kommentoimaan kulunutta paria vuotta. Koronan tyhjentäessä kalenterit logomolaiset käärivät hihat: nopeasti loihdittiin take away -tuotanto ja ruokaa kuljetettiin itse ympäri kaupunkia.
Henkilökuntaa saatiin työllistettyä, mutta duunimäärä ja säätö oli valtava. Tunnetun vakavaraisen tapahtumatalon keittiössä oli tilaa ja kapasiteettia mukautua muuttuviin tilanteisiin. Hämmästys oli silti valtava, kun yhtäkkiä keittiöön tupsahti kymmeniä kiloja tuoreita, ennakkoon tilattuja raaka-aineita.
Lämpimät ruoat – lämpöä lautasella. Logomo Kitchen on kiitettävästi hylännyt perinteiset munakokkelit ja pekoni – nakki -linjan. Brunsseihin olennaisesti kuuluva kananmuna on täällä toteutettu munakasrullana. Herkkusienillä täytetty annospaloihin viipaloitu kuohkea munakasrulla on helposti otettava ja sopivan näyttävä.
Mausteinen chorizopata tuo lautaselle tomaattisuutta, paahdetut varhaisperunat ja aioli ruokaisuutta. Kirsikkatomaatti-vuohenjuustopiirakka on loistava brunssiruoka. Se toimii niin osana lämpimiä ruokia kuin salaattien ja jälkiruokapöydästä löytyvien juustojen, hillojen ja marjojen kanssa.
Ennen jälkiruokia on aikaa tutustua Logomon historiaan. Kulttuuripääkaupunkivuoden tapahtumakeskukseksi rakentunut entinen VR:n vanha konepaja-alue on osoittautunut muuntautumiskykyiseksi kokonaisuudeksi.
Kaupunginteatterin väistötilana Logomossa on nähty korkeatasoista teatteria, konsertteja, yritystapahtumia ja laadukkaita tv-tuotantoja. Monitoimitilat ovat houkuttaneet erityisesti luovien alojen yrityksiä.
Byrå ja Konttori tarjoavat uniikit työympäristöt ja rustiikkisen miljöön. Kitchen hoitaa lounaat, kokous-, konferenssi- ja tapahtumatarjoilut sekä kahvilavalikoiman.
The Voice Of Finland ja Logomo ovat tunnettu ja arvostettu brändi.
Raparperibritakakku. Keväinen herkku rokkaa. Ikkunoista suodattuvat auringonsäteet tuovat lisämakua suolaisenmakeaan brezel-piirakkaan, suklaisiin jälkiruokiin ja juustoihin. Kitchenin oma leipomo tuottaa kakut, brunssivieraat saavat paistaa omat vohvelinsa.
Ikkunapöydästä bongaan surullisenkuuluisan sillan. Logomon ja kaupungin yhdistävä silta ylitti budjetit ja aikataulut.
Logomo on palkittu Suomen parhaana tapahtumatalona 2016 ja 2018. Kulttuurin, taiteen ja luovan talouden keskus järjestää konsertteja, kokouksia, seminaareja, kongresseja, teatterinäytöksiä, messuja, näyttelyitä, elokuvaesityksiä sekä erilaisia yksityistilaisuuksia.
Sunborn Events tuottaa Logomon tapahtumia, toimii tilojen ravintoloitsijana ja hoitaa cateringia. Laaja yhteistyö auttaa verkostoitumisessa ja kattaa monipuolisen yhteistyön erilaisissa tapahtumissa.
Muuntautuva ravintola hoitaa lounaat, a’la carten, cocktailtilaisuudet, intiimit juhlat ja isot yritystilaisuudet. Keikkojen yhteydessä toteutetut, teemaan sopivat Show&Dinner -kokonaisuudet, kokoustarjoilut ja erilaiset pop up -illalliset laajentavat Kitchenin konseptia.
Logomon tilojen muuntuvuudesta pari esimerkkiä: Operaatio Ruokakassin reilut tuhat henkeä vetävä vähävaraisten ja työttömien joulujuhla ja Suomen suurimman talvisen opiskelijafestivaalin Pikkulaskiaisen jatkobileet.
Brunssipaikkana Logomo Kitchen toimii. On tilaa, avaruutta, tunnettavuutta. Kulkuyhteydet sujuvat, saapumiset on porrastettu ja ruuhkilta vältytty. Vastaanotto on mutkattoman rento, omassa pöydässä saa viihtyä omassa rauhassa.
Makuihin on panostettu, sesongit näkyvät.
Brunssi on värikäs, kiinnostava, makuja täynnä.
Tietoa brunssista Logomo Kitchenin sivuilla
Tietoa Logomo Kitchenin lounaasta
Logomon kotisivut