Turkulaiset.fi
Sijaintisi: Etusivu » Viikinkiravintola Harald

Haraldin kuninkaalliset retket – makuvisiitillä viikinkien jalanjäljissä

Muisto vuosituhannen vaihteesta: Turkuun muuttanut korkeakouluopiskelija vie vanhempansa ravintolaan. Kaupungin uudehko teemaravintola hurmaa, omaleimainen tunnelma jää muistiin.

Luvataan palata, muistellaan savuntuoksuista fiilistä ja aterian päättänyttä tervajäätelöä.

Tammikuisena maanantai-iltana 2023 istahdan Viikinkiravintola Haraldin puupöydän ääreen kirjoitusyhteistyön merkeissä. Nenässä ei tuoksu savu, mutta omaleimaista tunnelmaa juhlistetaan ravintolan 25-vuotismenulla.

Viikinkikylä elää edelleen tarinoista, runsaista mauista, persoonallisesta palvelusta.

Idea suomalaisesta viikinkiravintolasta syntyi heitosta norjalaisessa viikinkimuseossa. Tampereelle syyskuussa 1997 avattuun ravintolaan rahdattiin rekvisiittaa Norjasta viikinkilaivan pienoismalleina ja malleina työvaatteille.

Haraldin sisäänkäynti

Veneenveistäjän viikinkilaiva muodostui Haraldin tunnuskuvaksi.

Suosion imussa avattiin Turun Harald Aurakadulla 27.3.1998.

Jorvikin retki – valikoituja makuja

Ruokailu on usein jakamista, joten minullekin ehdotetaan seuralaisen kanssa tarjoiltavia Haraldin Kuninkaan kestejä. Pysyn ideassani eli yksin ruokailevan oikeudesta saada nauttia kokonaisvaltaisesta ateriaelämyksestä. Fokus pysyy näin ruoassa, yksityiskohdissa ja havainnoissa.

Pöytään tuodaan rapsakkaa kuivattua rukiista leipää ja sulatettua voita. Juomaksi kaadetaan Viikinkien omenalimonaadia, ahvenanmaalaisista omenoista pienpanimossa valmistettuna.

Rukiista leipää ja sulatettua voita

Lukemistoksi ruokahetken ajaksi saan Haraldin 20-vuotishistoriikin. Teemaan sopivaa taustamusiikkia komppaavat kuulemani kokeneen hoviväen ohjeet tulokkaalle – kuuntele asiakasta.

Alkuruokien aatelia.

Kuusipeuraa ja leipäjuustoa Tapion mailta.

Kaunista, tyylikästä ja maukasta. Annos koostuu mustaherukkatuorejuustolla täytetystä kylmäsavustetusta kuusipeurarullasta, pikkelöidyistä sienistä, punakaalista.

On yrttikastia ja pala Vaalan juustolan leipäjuustoa.

Alkuruokia

Maut toimivat hienosti, kokonaisuus on harkittu ja kuvastaa Haraldin ruokafilosofiaa.

Pääruokaa odotellessa paneudun tarkemmin menun info-osuuksiin. Niissä kerrotaan anekdootteja viikinkiajoilta ja faktoja ravintoloiden ruokatuottajista ja juomatuotteista.

Ravintolapäällikölläkin on aikaa tulla kertomaan Haraldin konseptista ja matkasta Turussa.

Kahdeksan ravintolaa etelästä pohjoiseen ovat vahvuus, toki myös omanlaisensa haaste. Yksittäisen yrittäjän sijaan Haraldien pelisäännöt on yhdessä sovittu.

Toiminta nojaa erikoistuotteiden osalta isompiin toimittajiin käytännön syistä, mutta pientuottajilla on Haraldissa tärkeä rooli.

Tampereen ja Turun jälkeen Harald valloitti 2000-luvulla Kuopion, Jyväskylän, Lahden, Oulun, Helsingin ja Espoon.

Nieriä ui lautaselle.

Nieriää

Kalan kaverina lautasella on palsternakka-perunapyreetä, hummeri-voikastia, yrttikastia ja haudutettua punajuurta. Kuohkean pyreen rinnalle suutuntumaa tuo napakka punajuuri, paahdetulla nieriällä on herkullinen rapea nahka.

Kepeän täyttävä hyvän mielen annos. Omenalimonaadi on oiva valinta ruoalle.

Ruokailun ohessa kiinnitän huomion tarjoiluastioihin ja sisustuksen detaljeihin. Kotimaista käsityötä ovat esimerkiksi täällä käytetyt Kustavin savipajalla valmistetut keramiikka-astiat. Lähituottajia käsityöläisinä. Annosten tarjoiluun käytetään myös miekkoja, kilpiä ja kiviä.

Viikinkivene näkyy sisustuksessa konkreettisen isosti, myös pienemmin esim. istuinten selkänojiin kaiverrettuina laivafiguureina.

Ravintoloiden taontatöistä vastaa seppämestari, seinämaalauksista viikinkiaikaan perehtynyt taiteilija.

Täytettyjä eläimiä, vanhoja puulankkuja, monia kiinnostavia viikinkikylään tunnelmaa luovia elementtejä. Kuulemma vilkkainkin lapsi keskittyy kuuntelemaan palvelusväen tarinallista kerrontaa.

Hovin eli henkilökunnan työasut noudattelevat teemaa.

Haraldin menu koostuu tuhdeista pohjoismaisista mauista: metsien, vesien, ilman ja maan antimista lihasta riistaan, juureksista ja sienistä marjoihin. Viikinkikylän tyyliin sisustettu teemaravintola on pienin viilauksin säilyttänyt alkuperäisen konseptinsa.

Ruokatuotteiden ohella myös juomiin on panostettu: Haraldin voimaoluet ja Viisauden viinit sekä ahvenanmaalaisen pienpanimon vadelma- ja omenalimonaadit täydentävät makumatkaa.

Tervajäätelöä kuksasta.

Tervajäätelöä

Vaihdan menukokonaisuuteen kuuluvat Haltijaväen räiskäleet tervajäätelöön. En ole ainoa nostalgiaa kaipaava. Haraldin somessa kyseltiin syksyllä kävijöiden makumuistoja ja toiveita juhlavuoden menulle.

Listalla lähes muuttumattomana alusta asti ollut jälkkäri on ikisuosikki.

Tervaisen herkun ohella kuksaan mahtuu maukasta talviomenahilloketta.

Hovin helmiä.

Käytännölliseksi muistoksi viikinkikylästä jää lasipullo. Illan päätteeksi lasimurskaksi päätyvä limonaadipullo saa luvalla mukaan otettuna uuden elämän kotona, kiitos palvelusväelle vinkistä.

Hovilla on myös aikaa esitellä kylään piiloteltujen eläinten elinpiiriä. Sujuva asiakaspalvelu kertoilee Harald-detaljin vaikkapa laskua tai palautekyselyä tuodessa.

Palvelua ei ole konseptoitu, omaa persoonaa saa laittaa peliin. Perhevetoisessa yrityksessä työntekijöitä kuunnellaan, viihtyvyyteen panostetaan.

Harald palvelee seitsemän päivää viikossa

2014 Viikinkiravintola Harald valittiin ravintola-alan parhaaksi työpaikaksi. Perusteluissa nostettiin esiin työhyvinvointi, työntekijöiden vaikutusmahdollisuudet ja "viikinkilasit päässä" tehty uskaltaminen.

Rohkea strategia on kannattanut, 25 vuotta samalla teemalla ja konseptilla.

Kylän konkretiaa.

Turun Harald palvelee seitsemän päivää viikossa. Harvinaisuus sunnuntai-kiinniolojen ravintola-Suomessa. Lounaasta luovuttiin koronan myötä, tunnustettiin keskustan kiivas lounastarjonta ja kilpailu asiakkaista.

Arki rauhallista, viikonloput täyteen varattuja. Henkilökuntaa ja asiakkaita palvelee ajantasainen nettivarausjärjestelmä.

Aina on aikaa asiakkaalle.

Haraldia kotiin. Viikinkifiilistelyä voi jatkaa kotona vaikkapa ostamalla Harald-mukin, kuksan, viinikannun tai voiveitsen, joita on esillä heti sisääntulon yhteydessä.

Pakettimatkaajalle.

"Onnellinen hän joka makuhermojaan hellii, onnellinen hän joka toista kestii. Haraldissa nämä onnelliset kohtaa, pidot ainutkertaisiin elämyksiin johtaa."

Haraldin sisustusta

Haraldin menu koostuu yksittäisten annosten lisäksi erilaisista valmiiksi kootuista yhdistelmistä.

Haraldin kuninkaalliset retket on rakennettu kolmesta ruokalajista.

Kuninkaan kestit on runsaudessaan tarkoitettu esimerkiksi yrityksille tai ryhmille.

Perhepaketti koostetaan lapsiperhekeskeisesti, Haraldin ja Helgan rakkauspaketti on hemmottelua kahdelle.

Lähtijälle jälkihyväksi tarjotun suklaapalan oheen tuodun (tällä kertaa nimellisen) laskun toimittaa Finnvid Uneksija. Teemaravintolassa annosten lisäksi myös työntekijät on nimetty viikinkihenkeen.

Räntäsateeseen astuu monin aistein herätelty kävijä.

Kotona lueskelen Haraldin runsasta listaa. Pitää soittaa vanhemmille.

Ravintolat - Viikinkiravintola Harald

Teksti ja kuvat: Päivi Säiniö (7.2.2023)