Kakola - karua menneisyyttä ja sykkivää nykyhetkeä

1840-50 -luvuilla Kakolan vangit louhivat itselleen eli sijoituspaikalleen graniittia eli kakoliittia. 2020 rakennuttajat ja innovaattorit ovat louhineet Kakolasta kukoistavan modernin asuinalueen ja tuoreiden ideoiden ravintola- ja kahvilakeitaan.

Kakolan Spa ja hotelli ovat hyvässä myötätuulessa. Kakolanmäen värikkäimmät ideat kuten näkötorni on ainakin toistaiseksi haudattu. Ehkä liian suurieleisinä ja mielettöminä. Mielettömyys sopiikin alueen historiaan. Kakolanmäen kupeessa on nimittäin sijainnut sairaala. Nimi Kakola liittynee tähän mielenvikaisten menneisyyteen ja mielisairaalan potilaisiin. Lounaismurteissa sana kako tarkoittaa mielenvikaista.

Kakolan pihamaa

Kesäinen aamukävely kivimuurien suojissa on leppoisa. Parvekkeilla nautitaan aamiaista, koiranulkoiluttajat ovat lenkeillään, muutama rakennustyöläinen kulkee työmaalleen. Paikallisen toimittajan kuorma-auto purkaa vihanneksiaan ravintolan pihalla. Leipomossa valmistellaan uunituoreita tuotteita asiakkaille. Funikulaari eli rinnehissi on tuonut aamuvirkuimmat mäelle jo puoli viidestä lähtien.

Kakola on legenda. Niin tavallisen kansan kuin vankienkin keskuudessa. Valtakunnan vaarallisimmat vangit on aina sijoitettu Kakolaan. 1911 valmistunut graniittilinna toimi pakkolaitosvankilana. Sinne lähetettiin kaikki yli kuusinkertaiset rikoksenuusijat kaikkialta Suomesta.

Kakolanmäen uusia asuntoja

Ruben Oskar Auervaara, "Volvo" Markkanen, Juha Valjakkala. Kakolanmäen "työ- ja ojennuslaitoksessa" ovat istuneet maamme tunnetuimmat rikolliset. Aikansa kovin rangaistuslaitos oli kuitenkin aikansa nähnyt ja tullut tiensä päähän. Moderni Saramäen vankila avattiin 2007 ja kaikki Kakolan vankilatoiminta päättyi.

Tyhjentynyt vankila kiinnosti luonnollisesti kaupunkilaisia. Luvat saatuaan Turku Touring järjesti alueella opastettuja kierroksia 2008-2011. Vuodesta 2012 alkaen Kakolanmäkeä on rakennettu asunnoiksi. Visit Turku on jatkanut opastuskierroksia muuttuvissa tiloissa. Tarinoita mäellä nimittäin riittää.

Funikulaari

Sitten se funikulaari. Suomen ensimmäinen ulkoilmaan kaupunkialueelle rakennettu vinohissi. Avattiin toukokuussa 2019. Hanke ja toteutus johon jokaisella turkulaisella on mielipide. Valtakunnan julkkis, jonka ulkonäkö, hinta ja toimimattomuus saivat valtavat mittasuhteet. Funikulaari on kuitenkin joukkoliikenneväline, maksuton sellainen, joka yhdistää keskustan ja Kakolanmäen. Vanhan Turun puolelta mäelle löytyy luonteva reitti förillä funikulaarille ja siitä ylös kukkulalle.

Länsiselli, Graniittilinna, Muuri, Torni, Lääninkallio... Kuten päärakennuttaja Kakola Yhtiöt Oy asian tiivistää: Kotini on Linna. Viime vuodet alueelle on rakennettu arvoasuntoja. Sellit ovat muuttuneet tyylikkäiksi kodeiksi. Perinteitä on kunnioitettu, mutta menneisyyteen ei ole haikailtu. Sijainti puutalojen Portsan ja Aurajoen ja keskustan välissä, kukkulalla josta näkee Turun linnan on ainutlaatuinen.

Ravintola Kakolanmäellä

Kakolan alueella on järjestetty viime vuosina enemmän ja vähemmän menestyneitä tapahtumia. Opastuskierrokset ovat lunastaneet paikkansa, tosin niiden luonne on muuttunut rakentamisen myötä. Kesällä 2015 Lääninvankilassa järjestetty Valtio+ -näyttely esitteli vielä sellejä alkuperäisasussaan. Pohjakosketukseksi jäi eräänä kesänä julkisesti mainostettu skeittitapahtuma Pako Kakolasta, joka ei kiinnostanut yleisöä vaan jäi alan harrastajien pienimuotoiseksi hengailuksi. Nyt pakoa Kakolasta on tarjolla huonepakopelin muodossa.

Kehittyvä alue on vetänyt puoleensa rohkeita ja kokeilunhaluisia yrittäjiä. Ravintola Kaskiksen pikkuserkku ravintola Kakolanruusu pitää erinäisten vaiheiden jälkeen nyt vakituisesti majaansa Kakolanmäellä. Vielä tuoreempia yrittäjiä ovat pienpanimo Kakola Brewing Company, leipomo Bakeri Å ja kahvipaahtimo Frukt Coffee Roastery. Kakolan Myymälästä löytyvät niin Kakolaan liittyvät lahja- ja sisustustavarat kuin vankityönä valmistetut klassikot.

Kakolan ruusu

Asuntojen ja trendiruoan lisäksi Kakolanmäeltä löytyy myös museo. Vankilanjohtajan vanhassa hevostallissa esillä on historiallinen valokuva- ja esinenäyttely Kakolan arjesta ja vankien elämästä. Tämä Kakolankruunu ja vankilanjohtajan asuinrakennukseen avattu kesäkahvila Cafe Kakola ovat vierailemisen arvoisia. Nimikkoleivonnaisesta eli Kakolan kakusta viiloineen vastaa palkittu turkulainen MBakery.

Kakolan alueelle kannattaa lähteä ulkoilemaan. On jykeviä rakennuksia, muureja, kiinnostavia arkkitehtonisia yksityiskohtia, tyylikästä ravintolamiljöötä, menneisyys vailla vertaa ja Kakolanmäen kallioilta avautuvat näkymät. Sekä se vähän jännä funikulaariajelu.

www.kakola.fi www.turku.fi > funikulaari

Teksti ja kuvat: Päivi Säiniö (10.7.2020)